Helsingissä 8.4.202518 vuotta sitten oli 18 astetta lämmintä. Narsissit kukkivat ja ruoho hohti kirkkaan vihreänä. Tänä kauniina päivänä minusta tuli äiti. Se oli syntymäni jälkeen elämäni tärkein päivä.
Olin silloin ensimmäisen vuoden valokuvataiteen opiskelija Taikissa. Näihin 18 vuoteen on mahtunut paljon hyvää myös taiteen saralla. Oma työskentelyni on aina liittynyt kodin piiriin, mutta opiskeluaikoina huomasin, ettei tätä näkökulmaa erityisesti arvostettu – etenkään, jos kodin teemoja käsitteli nainen tai äiti. Vaikka meillä tuolloin oli eturivin taiteilijoita, jotka työskentelivät näiden aiheiden parissa jo vuosia ja vuosikymmeniä, se ei ollut vielä tasa-arvoista.
Nykyään kodin teemojen käsittely on valtavirtaa, ja naisten sekä äitien näkökulmat ovat ansaitusti arvostettuja. Tämä muutos on merkittävä. On hyvä pysähtyä huomaamaan hyvät asiat ja se, kuinka pitkälle olemme tulleet.
Voisi luulla, että aloin käsitellä kotia taiteessani, koska pienen lapsen kanssa en päässyt muualle. Todellisuudessa olin jo ennen äitiyttäni työskennellyt näiden teemojen parissa. Opinnoissani – paljon ennen kuin tiesin haluavani lapsia – käsittelin omaa perhetaustaani. Lapsena ja nuorena kirjoitin esimerkiksi historian esseitä sodan vaikutuksista suomalaisiin perheisiin oman sukuni kautta. Olen vaarini kasvattama, hän syntyi vuonna 1910, ja lapsuuteni kului rintamamiestalossa.
Olen luonteeltani tarkkailija ja maailman ihmettelijä. Lapsuuden koti ja kulttuuri, jossa kasvamme, ovat mielestäni perustavanlaatuisia ihmisen elämälle. Ilman äidiksi tuloa Pieniä ilmakuoppia vain -sarjasta olisi tullut toisenlainen, mutta olisin silti käsitellyt samaa aihetta.
Pieniä ilmakuoppia vain kertoo minusta – lapsuuden kokemuksistani. Olen valtavan kiitollinen siitä, että teos syntyi yhdessä lapseni kanssa. Se loi välillemme ainutlaatuisen siteen, kunnioittavan suhteen, joka haastoi sukupolvelta toiselle siirtyviä rooleja. Olen kiitollinen myös siitä, että sarja kiersi maailmaa – kaukaisimpana kohteena Kiina, Cafa Art Museumin järjestämälle valokuvafestivaaleille. Sarjasta julkaistiin myös kirja Kehrer Verlagin toimesta, ja sen julkkareita juhlittiin Galleria Hippolyten yksityisnäyttelyn yhteydessä. Voi kai sanoa, että urani sai alkunsa yhteistyöstä oman lapseni kanssa.
Yhä edelleen työni liittyy kodin piiriin – vaikka se ei ehkä ole enää yhtä ilmeistä. Olen koti-ihminen ja uskon, että kaikki tärkeä tapahtuu arjessa, pienissä asioissa, ruohonjuuritasolla. Siellä, missä elämä oikeasti tapahtuu.
Tänään juhlin täysi-ikäistä lastani. Toivon, että olen onnistunut tekemään elinpiiristämme mahdollisimman turvallisen paikan kasvaa.
