Kesäkuussa 2025

Paluu olennaiseen toi uudelle tasolle siirtymisen

Olen tekijä ja asioiden toteuttaja. Toisaalta taas uppoutuja ja elämän ihmettelijä. Hiljainen erityisherkkä innostuja, joka löytää usein pienistä asioista suuria oivalluksia. Kannan harteillani helposti myös muiden tarinoita, varsinkin sukuni ja ylisukupolvisia asioita, jonka vuoksi taiteellinen työni käsitteleekin yleisesti perheenpiirin ja omaa elämää lähellä olevia asioita. Ajattelen monimutkaisesti ja monikerroksellisesti, jonka vuoksi teoksissanikin on monia kerroksia. Katoan välillä myös omaan mielikuvitukseeni, jossa luon itse omat tarinani.

Ennen kaikkea olen vaalija ja suojelija, haluaisin säilyttää kaikkea ihanaa ja tärkeää. Koitan usein ymmärtää tämänhetkistä maailmaa ja tulevaa historian kautta. Tarvitsen paljon aikaa itsekseni oloon, kuulostelleekseni omat ajatukset ja latautuakseni, mutta yhteisöllisyys, ystävät ja perhe ovat elämässäni tärkeintä.

Viimeisten vuosieni työskentelyssä olen palannut arvostamaan näitä omia piirteitäni ja luomaan uusiksi pohjaa omalle työskentelylleni. Koen olevani tällä hetkellä välitilassa, matkalla jonnekin, tietäen kumminkin, että minulla on tässä kaikki mitä tarvitsen, sisältäen palavan halun oppia ja kehittyä jatkuvasti!

Kun vuonna 2020 pysähdyin, ja päädyin minimoimaan kaiken taiteellisen näkyvyyteni ajattelin sen olevan urani alasajoa. Oli kuminkin aika palata peruskysymysten äärelle, sillä työskentelyni ei ollut kestävällä pohjalla. Olin valmis luopumaan jopa kuvataiteilijana olosta, mutta kuvataiteilijuus ei ollut minusta katoamassa. Pysähtyminen toi päinvastoin minulle palavan halun toteuttaa itseäni yhä enemmän. Innostuin taas ideoistani, kokeilin ja opettelin minulle uusia tekniikoita ja materiaaleja – ja työskentelyni siirtyi yhä enemmän digitaalisesta työskentelystä kohti fyysistä työskentelyä. Ulospäin hiljaisuutena näyttävänä ajanjaksona annoin itselleni uuden opettelulle ja uusien suuntaviivojen löytymiselle aikaa.

Jotenkin nämä vuodet olen pitänyt tätä pysähtymistäni silti negatiivisena asiana, kunnes tänä keväänä havahduin ihanan kollegani tokaisuun – ”mitä ihmettä, sinähän olet upgradannut itsesi moninkertaisesti!”

Totta on, että nykyään työskentelen taidetta tehden enemmän kuin koskaan, haluaisin tehdä sitä yhä enemmän ja onnellisuuteni on kasvanut samassa suhteessa. Yli kymmenen vuotta ammattilaisena kannattelee työskentelyäni ja uskallus käsitellä asioita uudella tavalla haastaa ja opettaa minua jatkuvasti työssäni.

Vanhasta minästäni olen oppinut, että pelkät unelmat eivät riitä, jos kaikki voimavarat kuluvat täysin muihin asioihin. Vastuuta ei kannata ottaa kuin sen verran mitä itse jaksaa kannatella ja taidetta ei tule tehdä silloin kuin pitäisi levätä. Minulla oli ennen suuret unelmat, halu toteuttaa asioita merkityksellisesti, mutta näin jälkikäteen ajatellen, mitään suurtahan ei voi toteuttaa, jos voimavaroja ei pääse kohdentamaan unelmiin.

Salaisuus olikin päämäärien sijasta matkalla olossa. Tärkeimpänä taiteen tekemisessä pidän tällä hetkellä luovuuden vaalimista, tehden tilaa etsimiselle ja seikkailuille. Tämä on myös oleellisin tapani hahmottaa ympärillä olevaa maailmaani.

Aikaisemmasta työskentelystä minulla on hieman ikävä ennakoitavuutta, sillä aikaisemmin työskentelin etsien oikeita reittejä haluttuun päämäärään, kun taas viimeisten vuosien työskentelymetodina on ollut vaihe vaiheelta työskentely, jossa työn

jokainen vaihe kertoo suuntansa ja lopputulos on ennalta arvaamaton. Ehkäpä seuraava askeleeni onkin pitää kiinni tästä uudesta työskentelytavasta, tuoden samalla takaisin myös hieman ennakoitavuutta.

Tässä hektisessä maailmassa on välillä vaikea muistaa, että elämässä tarvitaan myös hiljentymistä, jotta voi elää aktiivista ja tuottavaa elämää.