Työstän kuvataitelijana valokuvaa eri muotoihin, perinteisestä valokuvasta aina taidegrafiikkaan ja keramiikkaan.

Lähtökohtani on valokuvataiteen puolella, valokuvallisessa näkemisessä. Fyysinen työskentely eri materiaalinen parissa vie minua eteenpäin, aina kaksiulotteisesta kolmiulotteiseen muotoon, digitaalisesta uniikkiin teokseen. Käsin tekeminen tuo työskentelyyni ja töihini mukaan läsnäoloa.

Läsnäolo liittyy myös tämänhetkiseen työskentelyyni ”Uppoutumisa” -teeman parissa. Käsittelen työssä köyhtyneen puutarhani uudelleen rakentamista elinvoimaiseksi villiksi metsäpuutarhaksi. Työ kuvastaa myös omaa kasvun tarinaani.

Toivon, että teokseni koetaan lempeinä paikkoina, jossa voi hengähtää ja hahmotella niin maailmaa kuin omaa elämää.

Työni pohjautuu aina pitkäjänteiseen työskentelyyn, jonka lähtökohdat ovat löytyneet omasta elinpiiristäni, mutta teemat koskettavat globaalisti. Aikaisemmat työni ”Jälki”- ja ”Pieniä ilmakuoppia vain” -sarjat ovat liittyneet lapsuuteen ja ylisukupolvisiin siirtymiin.

Teoksiani on nähty niin yksityis- ja ryhmänäyttelyissä kuin kansainvälisillä valokuvafestivaaleilla vuodesta 2004 lähtien. Kehrer Verlag julkaisi Euroopan markkinoille Pieniä ilmakuoppia vain -sarjasta kirjan vuonna 2016. Teoksiani on valtion taideteostoimikunnan sekä yksityisissä kokoelmissa. Valmistuin taiteen maisteriksi vuonna 2013 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta, valokuvataiteen laitokselta.

Olen opettanut valokuvausta ja taiteita kymmenen vuoden ajan, muun muassa Suomen valokuvataiteen museolla, Helsingin taiteilijaseuran kuvataidekoululla. Opettamisessa pidän tärkeimpänä luoda luovuudelle tilaa turvallisessa ja idearikkaassa ilmapiirissä.